Tuomas Mokko (vas.) ja Antti Ekman muodostavat kovan kaksikon LRK:n ensi kauden Bandyliigajoukkueeseen.

19.07.2017 | 07:20 | 0

Antti Ekman ja Tuomas Mokko LRK:n huippukaksikko

 

Juttu TAPANI JUUSOLA

 

Kuva HELENA LAAKSO

 

Tornio

 

 

 

Kaikkien aikojen ensimmäiseen Bandyliigakauteensa valmistautuva torniolainen LRK julkaisi viime viikolla Antti Ekmanin ja Tuomas Mokon sopimukset. A-maajoukkueessakin pelannut kaksikko tulee olemaan Pekka Hiltusen ohella torniolaisjoukkueen ensi kauden kantavia voimia. LRK:lla on nyt koossa 17 sopimuspelaajaa.

 

 

Tuomas Mokko pelasi pari viime kautta Ruotsin pääsarjassa Elitserienissä Vetlandan joukkueessa. Hän on Tornion Palloveikkojen kasvatti, mutta on pelannut juniorina yhden kauden myös LRK:ssa. Bandyliigaa hän on pelannut vain muutaman ottelun junnuvuosinaan.

 

– LRK oli helppo valinta. Tykkään olla Torniossa ja viihdyn täällä parhaiten, Mokko itse toteaa uudesta joukkueestaan.

 

Vuonna 1980 perustettu LRK eli Länsi-Rajan Konkarit on aikaisemmin jääpalloilussa tunnettu vain junioriseurana. Nyt seuralla on myös edustusjoukkue, ja paikka ensi kauden Bandyliigaan.

 

– Nyt myös LRK:n junioreilla on joukkue mihin tavoitella ja nousta tulevaisuudessa. Ja hienoa että Pajusen Matti pääsee näkemään vielä perustamansa seuran pelaavan Bandyliigassa, Mokko iloitsee.

 

 

Antti Ekman palaa Bandyliigaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vuodet Ruotsissa Bollnäsin, IFK Kungälvin, Kalixin ja HT Bandyn paidassa kasvattivat, ja matkaan tarttui myös neljä MM-mitalia. Sitä ennen hän oli ehtinyt jo voittaa ToPV:n paidassa peräti viisi Suomen mestaruutta.

 

LRK on kuitenkin Ekmanin kasvattajaseura.

 

– Nyt ympyrä tavallaan sulkeutuu. Tähän joukkueeseen tulemiseen riitti se että kuuli sanan LRK, Ekman itse toteaa.

 

– Oli jo lähellä että lopetan jääpalloilun, kun HT Bandyssä meni miten meni. Mutta tämä LRK:n edustusjoukkueen perustaminen tuli hyvään saumaan, ja nyt on hyvä draivi päällä, hän jatkaa.

 

 

Viime viikolla Matti Pajusesta tuli LRK:n kunniapuheenjohtaja, ja seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jukka-Pekka Leiviskä. Seuran muut hallituksen jäsenet ovat Kari Perkaus, Pasi Hiltunen ja Jari Pihlajamaa.

 

LRK on saanut Bandyliigapaikan myötä sponsoreita myös Kemi-Tornio -alueen ulkopuolelta.

 

– Lähdin LRK:n tukijaksi kotiseuturakkaudesta. Olen lähtöisin Torniosta, mutta olen asunut Turussa jo 22 vuotta, Tero Suutari kertoo.

 

Suutari on talotekniikkaan, lähinnä lämpöpumppuihin ja ilmanvaihtoon erikoistuneen, Nilanin toimitusjohtaja.

 

– Kun viimeksi lähdimme tukijaksi SM-tasolle, niin koripallossa tuli Nilan Bisonsille Loimaalle heti Suomen mestaruus, Suutari naurahtaa.

 

 

 

LRK

Sopimuspelaajat: Pasi Hiekkanen, Jari Pihlajamaa, Joonas Hiltunen, Juho Kaaretkoski, Jussi Hyry, Arto Smeds, Mika Lukkarila, Pekka Hiltunen, Toni Vanha, Simon Pruikkonen, Tommi Nurkkala, Teemu Nevanperä, Kimmo Nurkkala, Tommi Haarakoski, Anssi Mokko, Tuomas Mokko ja Antti Ekman.