Toimitusjohtaja Markku Keinänen iloitsee uusista tilavista tiloista, joissa on helppoa palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin. -Meillä on kysyntää ja on imua ja tilat pitää olla tänä päivänä kunnolliset. Kyllä nykyaikana on totuttu siihen, että ei lumihangesta enää potkita sitä moottorikelkkaa.

15.11.2017 | 12:12 | 0

Keinänen Oy juhlisti uusia tilojaan

 

 

Juttu ja kuvat Anitta Koivisto

 

 

Tornio

 

 

Virallisena avajaispäivänä kävi kova kuhina Keinäsen upouuden rakennuksen ovella, kun sisään pyrittiin pitkin jonoin.

Viimein Tornion kaupunginjohtaja leikkasi nauhan Anssin, Arin, Arton ja Markku Keinäsen kera ja ihmisvirta pääsi rynnimään sisälle. 50 ensimmäistä sai pienkonebensapurkin ja 600 ensimmäistä saivat ilmaiset käristemakkarat. Pian päästiin tutustumaan moottorikelkkoihin, sähköpolkupyöriin ja kaikkiin mielenkiintoisiin vempaimiin.

 

 

-Tämähän on ihan matava homma, tehtiin tällainen iso liikku. Tässä on 2354 neliötä. Olen aloittanut Kemintien varressa, vanhan palokunnan vieressä, vuonna 1978 ja silloin siinä oli neliöitä joku 35, kertoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Markku Keinänen, joka hoitaa yritystä yhdessä kolmen poikansa kanssa. ”Tämä on loppukiri minun osaltani, vuoden parin päästä pojat jatkavat tästä Anssi, Ari ja Arto.”

 

 

 

Perheyrityksellä on riittänyt intoa laajentamiseen ja kun kysyntää on kovasti ja kun entisissä tiloissa tulivat seinät vastaan, niin päätettiin laajentaa.  Keinästen yritys on aina sijainnut Kemintien varressa, useassa eri kohteessa, mutta nyt uusi rakennus Keinänen Oy, sijaitsee Motonetin vieressä, osoitteessa Lindströminmutka 1.

-Me ollaan pororajalla, isä Keinänen tuumaa.

 

 

 

-Tämä on kaupungin parhaalla paikalla, toteaa kaupunginjohtaja Timo Nousiainen onnitellessaan uudesta tilavasta rakennuksesta.

-On mahtavaa, että meillä Torniossa on tällainen perheyritys, joka on toiminut yrittäjänä lähes 40 vuotta! Onneksi olkoon! Tämä on kuin Lapin portti, ja tällä upealla rakennuksella pystytään pysäyttämään ohikulkijat, Nousiainen kehuu.

 

 

 

Keinänen Oy työllistää 11 henkilöä. Reilun 2300 neliön yrityksen kahden kerroksen tiloissa esillä ovat polkupyörien lisäksi mönkijät, moottorikelkat, mopot, moottorisahat, ruohonleikkurit, perämoottorit ja niin edelleen. ”Sen minkä myymme, sen myös huollamme”, periaatteella yritys on aina toiminut ja toimii edelleenkin. ”Meiltä varaosat kaikkiin myymiimme ja edustamiimme tuotteisiin. Huollamme ensisijaisesti myymämme tuotteet.”

 

Keinäsen asiakaskuntana ovat molemmin puolin rajaa sekä yritykset, että yksityiset asiakkaat.