Simin ja Siavash grillaavat aina yhdessä. Heillä on neljä lasta ja yksi lapsenlapsi. - Kebab on miniämme Karoliinan herkkua. Kun kysyn häneltä, että mitä haluat, niin hän vastaa:” Jos mahdollista syömme kebabia.”

14.04.2015 | 08:55 | 0

Kerrostalon pihalla grillataan

TORNIO

Aarnintiellä kerrostalon pihalla, hankien keskellä grillataan. Herkullinen kebabin tuoksu leviää pitkin Aarnintietä.

Siinä on ollut suomalaisilla ihmettelemistä. Vähitellen siihen on totuttu. Kun Simin Shafaghat grillaa miehensä Siavashin kanssa kebabeja, kerrostalon takaa kaartaa auto, kuljettaja hiljentää kohdalla, veivaa ikkunan auki ja moikkaa nauraen: ”Yksi kebab, kiitos!”

Iranista yli 80 miljoonan ihmisen valtiosta muuttaminen Suomeen ja Tornioon oli valtava elämänmuutos. Varsinkin suomen kielen opiskeleminen ei ollut helppoa.

Torniossa Aarnintiellä ei ole ihan sellainen ihmisvilinä mihin he ovat tottuneet, kun ha asuivat Iranin pääkaupungissa Teheranissa, missä oli reilu seitsemän miljoonaa asukasta.

Syy miksi he ja heidän perhekuntansa muuttivat Suomeen oli se kun heitä vainottiin kristinuskon takia. Sorto oli jatkuvaa. Välillä henki oli uhattuna ja heidän lapset eivät saaneet töitä korkeasta koulutuksestaan huolimatta, koska olivat muslimista kääntyneet kristityksi. Perheestä vanhin poika Cyrus Jebraeil, joka oli Teheranissa kouluttautunut teollisuusinsinööri/tuotantoinsinööriksi tuli ensimmäisenä pois Iranista ja lähti Turkkiin hakemaan turvapaikka YK:n Ankaran toimistolta. Positiivisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomi otti hänet ja sitten koko perheen kiintiöpakolaisena ja sijoitti heidät Tornioon. Lue koko juttu huomisesta lehdestä, tai tältä sivulta klikkaamalla yllä olevaa KAUPUNKILEHTI kuvaketta.

 ANITTA KOIVISTO

Herkulliset tomaatit ja kebabit grillaantumassa kerrostalon sisäpihalla.

Herkulliset tomaatit ja kebabit grillaantumassa kerrostalon sisäpihalla.

Simin ja Siavash grillaavat aina yhdessä. Heillä on neljä lasta ja yksi lapsenlapsi.   - Kebab on miniämme Karoliinan herkkua. Kun kysyn häneltä, että mitä haluat, niin hän vastaa:” Jos mahdollista syömme kebabia.”

Simin ja Siavash grillaavat aina yhdessä. Heillä on neljä lasta ja yksi lapsenlapsi.
– Kebab on miniämme Karoliinan herkkua. Kun kysyn häneltä, että mitä haluat, niin hän vastaa:” Jos mahdollista syömme kebabia.”

Nam, nam.

Nam, nam.

Simin laittoi hetkessä kebablihan ”tikun” ympärille. Kebabpaistotikut on tehty Torniossa Työvoimalasäätiössä. Kebabruokaa syödään kerran kuukaudessa. Siminillä on tapana tehdä jopa 40 kebabia kerralla ja laittaa niitä pakkaseen myöhempää tarvetta varten. Kebab –ruokaa syödään haarukalla ja lusikalla.

Jälkiruuaksi juodaan hyvin haudutettua iranilaista teetä ja banaanitaateli / maito ja jäätelöherkkua.

Jälkiruuaksi juodaan hyvin haudutettua iranilaista teetä ja banaanitaateli / maito ja jäätelöherkkua.

Kebabin kanssa tarjotaan herkullinen riisiperunahaudutus. Perunat ovat riisien alla kattilassa kuultuneet öljyssä kullankauniiksi

Kebabin kanssa tarjotaan herkullinen riisiperunahaudutus. Perunat ovat riisien alla kattilassa kuultuneet öljyssä kullankauniiksi

Siminin leipoma iranilainen leipä.

Siminin leipoma iranilainen leipä.

Kebabit irotettiin heti kuumina paistotikuista ja laitettiin kattilaan.

Kebabit irotettiin heti kuumina paistotikuista ja laitettiin kattilaan.

iran,jälkkäri

Aurinko suosi grillaajia.

Aurinko suosi grillaajia.

”Yksi kebab, kiitos!”

”Yksi kebab, kiitos!”