Tarinan taustasta on juttu 22.1. ilmestyneessä Kemi-Tornio Kaupunkilehdessä.

22.01.2020 | 08:28 | 0

Kokkokankaan koulun neljäsluokkalaisten tyttöjen kirjoittama tarina

 

 

Eräänä päivänä Veronica meni kouluun Emilian kanssa. Kun he olivat koululla, heidän seuraansa tuli Hilda. Kellot soivat ja opettaja tuli vastaan käytävällä. -”Mä kävin ekaluokkalaisten kanssa metsäretkellä. Minulta tippui hopeinen rannekoru. Se voisi olla majan lähellä. Voisitteko käydä etsimässä sitä?” Tytöt hymähtivät vastauksesi.

 

Nelli tuli kouluun ja liittyi tyttöjen seuraan. He menivät keinumaan ja heidän seuraan liittyi Neeve. Tytöt päättivät yhdessä lähteä etsimään opettajan korua. Emilia meni majalle ja huomasi opettajan korun. Mutta poimiessaan korua hän kompastui ja hän lensi selälleen hohtavan monivärisen kiven päälle. Emilia ehti huutaa. “Hei tytöt. Minä löysin sen korun.”

 

Kello soi. Tytöt lähtivät kävelemään kohti koulua, mutta Emiliaa ei näkynyt missään. -Emilia, ala tulla sieltä majalta. Meillä on enkuntunti!” Tytöt menivät takaisin majalle ja ihmettelivät missä Emilia on.  Lapset huomasivat kiven, joka loisti eri värejä. Tytöt katsoivat lumoutuneena kiveä. Hilda ja Neeve koskettivat sitä. Silmänräpäyksessä he hävisivät jonnekin. Jäljelle jäi vain Veronica ja Nelli. Tytöt säikähtivät paljon ja huutelivat toisia tyttöjä. Hohtavan kiven lumo kiinnitti tyttöjen huomion ja Veronica ja Nellikin koskettivat sitä.

 

Kiven taika siirsi tytöt tulevaisuuteen. Neeveä alkoi pelottamaan ja itku pääsi, mutta Veronica oli vihainen, koska itsekin vähän pelkäsi. Hän sanoi “-Ei kannata alkaa itkemään. Kyllä me pääsemme pois täältä.”   Emilia sanoi vihaisena takaisin “-Tajuatko sinä, että me ei välttämättä päästä koskaan pois täältä.” “-Saanhan minä pelätä. Minä en halua riidellä ja tapella.” kommentoi itkuinen Neeve.

 

Veronica huomasi ensimmäisenä, että tytöt olivat ulkoisestikin muuttuneet. Kaikki tytöt olivat vanhentuneet 14 vuotiaiksi. Emilialla oli edelleen vaaleat hiukset mutta silmien väri oli kirkkaan vihreät, minkä reunat olivat tummat. Hänelle oli tullut paljon pisamia. Nellin vaaleisiin hiuksiin oli ilmestynyt pinkkejä raitoja. Hänelle oli tullut myös paljon pisamia. Hildan hiukset olivat muuttuneet punaisiksi, tuuheiksi ja kiharoiksi. Suuhun olivat tulleet hammasraudat. Hänen silmänsä olivat eriväriset, toinen oli vaalean sininen ja toinen vaalean vihreä. Neeven luonnostaan neon pinkit hiukset olivat tulleet vielä pinkimmiksi ja silmien väri oli muuttunut meren siniseksi.

 

Veronica alkoi nauramaan pilkallisesti toisten tyttöjen muutokselle. “- Ha-ha haa! Ketä te olette?” Kaikki esittelevät itsensä hölmistyneenä ja katselevat toisiaan. “-Mitä sinä naurat siellä? Sinä itse näytät ihan pöljältä!” toteaa Emilia. Veronicasta oli tullut goottityttö, jolla oli vaalean siniset ja vihreät rastahiukset. Hänellä oli erikoiset violetit silmät ja hän käytti voimakasta mustaa silmämeikkiä.

 

Veronican nauraessa toisten muutokselle, Emilia suuttui ja sanoi “-Lähde vetään täältä.” Veronica vakavoitui ja kysyi “-Etkös sä halua tulla mun mukaan.” Johon Emilia vastasi todella vihaisesti “ -Kiitti, En lähde tällä kertaa. Go a way” Toiset tytöt alkoivat syyttämään Emiliaa riidan aiheuttamisesta. Emilia suuttui ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Neeve alkoi itkemään kovempaa ja kovempaa. Neeve lyöttäytyi maahan ja huusi itkien. “-Älkää riidelkö! Älkää kiusatko toisianne!” Veronica “-Aha, mua ei kiinnosta.” ja lähtee pois. Hän juoksee itkien läheiselle leikkikentälle, joka oli tumman harmaa ja rikkinäinen. Hän mietti miksi Emilia ei haluakaan tulla mukaan, vaikka he ovat olleet bestikset pikku tytöstä asti.

 

Neeve alkoi itkeä kovempaa. Hänellä oli pelko, ettei kukaan halua olla hänen kaveri. Sitä tunnetta ei halua kenellekään. Ennemmin hän haluaisi auttaa toisia. ”Te tiedätte, että mun kiusaaminen on alkanut jo eskarista esim. tavaroiden piilottelulla. Silloin kun on ollut kiusaamista, kotonakaan ei jaksanut mitään, vaan itketti. ” sanoi Neeve ja siksi häntä harmitti paljon se että hänen parhaimmat kaverit tappelivat keskenään.  “Musta tuntuu tosi pahalta, tosi inhottavalta, kun kukaan ei halua olla kenenkään kanssa.” Neeve itkee.

 

Nelli lähti Emilian perään ja Hilda jäi lohduttamaan Neeveä. Neeve rauhoittui ja sanoi “-Lähdetäänko me Veronican perään? Ei se yksin voi olla täällä.”  Neeve ja Hilda löysivät Veronican, joka juoksi toisia tyttöjä karkuun kaupungin keskustaan. Keskusta oli ollut aina tyttöjen lempipaikka, mutta se oli muuttunut ihan hirveästi. Neeve ja Hilda eivät meinaa tunnistaa koko keskustaa. Teknologiaa oli tullut hurjasti lisää. Metrot liikkuivat ilmassa kiskoilla. Taloista oli tullut moderneja ja isompia. Tytöt kiertelivät keskustassa kaupoissa kyselemässä Veronicaa. Kauppojen henkilökunta kertoo, että tytöt olivat juuri missanneet Veronican. Onneksi tytöt muistivat, että heidän kaikkien viiden lempipaikka oli neljännellä luokalla Ice spice- jäätelöbaari. Hilda sai idean että he menisivät sinne, josko muut tytöt olisivat siellä.

 

Jäätelöbaari oli muuttunut hurjasti. Ice Spicen nimi oli muuttunut Spice Ice. Rakennus oli sisältä muuttunut moderniksi ja henkilökuntana oli robotit. “Nyt maistuisi jäätelö!” sanoi Neeve. Ja Hilda ja Neeve menivät jonon jatkoksi. Kun heidän vuoro tuli ja robotti kysyi Hildalta “Mitä saisi olla?” kaikki viisi vastasivat kuin yhdestä suusta “Suklaa-tryffeli-vanilia-vaahtokarkeilla ja suklaapitelö- kiitos.” He olivat jonottaneet kaikki viisi samaan paikkaan yhtä aikaa. Tyttöjä nauratti ja he menivät yhdessä istumaan baarin pöytään jäätelöannostensa kanssa.

 

Pöydässä tytöt juttelivat kaikesta siitä, mitä ovat nähneet ja siitä että mitä järkeä oli riidellä. Tytöt yhdessä päätyvät siihen, että yhdessä oli hyvä olla ja halasivat toisiaan.

 

Emilia siivosi pöydän ja lähti viemään roskia. Hän palasi vesilasin kanssa takaisin pöytään. Lasissa alkoi tapahtua liikettä ja opettajan kasvot ilmestyivät juomalasiin.  Hän oli lähtenyt etsimään tyttöjä majan läheltä ja löytänyt hohtavan kiven, koskettanut kiveä, jolloin näki kaikki tyttöjen riidat sekä heidät tulevaisuudessa. Opettaja oli myös nähnyt kivestä sovinnon. Kivi siirsi myös opettajan tulevaisuuteen ja tyttöjen luokse jäätelöbaariin. Opettaja tullessa paikalle, hän ensimmäisenä halasi kaikkia tyttöjä ja sanoi. “Tytöt, olette itse oppineet sopimaan riitoja.” Hän napautti juomalasia ja siitä näkyivät kaikki riidat mitä tytöt olivat riidelleet ekaluokalta lähtien. Tytöt ymmärsivät kuinka tyhmää oli riidellä ja jos riidellään, sovitaan se heti. Opettajalle oli käynyt samalla tavalla omassa lapsuudessaan. ”-Rannalta löydätte samanlaisen kiven, millä tulitte tänne tulevaisuuteen.” ja tuf, opettaja hävisi.

 

Tytöt eivät tiedä mistä rannasta oli kyse. He katsoivat jopa kaupungin kartasta rantoja, mutta siellä oli niitä paljon. Tytöt kävivät kaikki rannat läpi. Kun kiveä ei löytynyt, tytöille tuli uusi riita. Hildalla meni hermot ja hän huusi “-Nyt riittää! Miksi ette kuunnelleet opettajaa. Ei me voida uudestaan alkaa tappelemaan.”

 

-Tuolla loistaa joku. sanoi Nelli. Tyttöjä kohti käveli upea yksisarvinen, joka toi tytöille hohtavan kiven. Neeve otti yksisarviselta kiven ja kosketti sitä, mutta mitään ei tapahtunut. Veronica otti kiven. Mitään ei tapahtunut. Kiveen ei ilmestynyt ensimmäistäkään väriä. Kaikki koskettivat yksi kerrallaan kiveä ja mitään ei tapahtunut. Kivi vain hohti. Hilda ehdotti, että he yhdessä koskettaisivat kiveä. Jolloin kivi alkoi välkkyä kaikilla mahdollisilla väreillä ja vie tytöt takaisin nykyhetkeen.

 

Tytöt olivat jälleen neljännellä luokalla, koulun pihalla. Kello soi ja tytöt lähtivät juosten sisälle kouluun. He vievät kiven ja sekä löytyneen rannekorun opettajalle. “-Sun kivi on tainnut mennä rikki. Se ei enään hohda.” sanoi Neeve. -”Ei se haittaa. Tärkeintä on, että te olette taas täällä. Jättäkää se kivi tuohon pöydälle.” Tytöt lähtivät luokasta. Opettaja otti kiven käteensä ja se alkoi uudestaan hohtamaan kaikkia mahdollisia värejä. Opettajalla oli ollut sormensa tässä pelissä alusta asti.