Myyjän tehtavana on auttaa asiakasta hanen tarpeensa ratkaisussa, kauppias Kristiina Hiekkanen sanoo.

17.08.2016 | 09:27 | 0

Lastenvaateliike Kiki´s avaa ovensa Torniossa

 
TORNIO

 
Kun Lastenpukimo Katin toiminta loppui kaksi vuotta sitten, Meri-Lappi jäi ilman lastenvaateliikettä. Nyt tilanne korjaantuu, kun lähes 20 vuotta Katissa myyjänä ollut Kristiina Hiekkanen avaa myymälän Tornioon Länsiranta 9:ään. Avajaisviikonloppua vietetään 19.-21.8. Lastenvaateliike Kiki´s myy tuotteita vauvaikäisistä 12-vuotiaisiin asti.

 
Valikoimasta löytyy sekä sisä- että ulkovaatteita. Tärkeimmät tuotemerkit ovat suomalaiset Reima ja Travalle sekä tanskalainen Name It. Myymälästä on myös pieni nurkkaus äitiysvaatteita.

 

-Vielä en ole saanut kaikkia niitä tuotteita, joita haluan. Joulua kohti valikoima kasvaa, Hiekkanen kertoo.

 

Vahvan kokemuksen ansiosta kauppias tietää tuotteet ja merkit hyvin. Kattavan valikoiman lisäksi hän pitää yrityksen keskeisinä asioina hyvää palvelua ja asiakaslähtöisyyttä. Myyjän tehtävänä on auttaa asiakasta hänen tarpeensa ratkaisussa.

 

Tuotteen saa halutessaan sovitteille kotiin. Jos lapsi on väsynyt ja kiukkuinen, vaatteen kokeileminen liikkeessä ei välttämättä onnistu. Lasten viihtymiseen myymälässä on myös panostettu, sillä sieltä löytyy pallomeri ja askartelunurkkaus.

 

Kaupanteon jälkeen tuotteen saa halutessaan mukaan lahjapaketissa.

 
Kristiina Hiekkasen työt loppuivat kaksi vuotta sitten, kun 45 vuotta Torniossa palvellut Lastenpukimo Kati lopetti toimintansa.

 

-Oman yrityksen perustaminen on muhinut koko ajan. Ja viimeisen vuoden ajan on joka puolelta painostettu, että avaisin lastenvaateliikkeen. Lopulta päätin ottaa riskin.

 

Hiekkanen on kuitenkin luottavaisin mielin ja hän uskoo, että asiakkaat ottavat erikoisliikkeen omakseen.

 

Meri-Lapin alueen lisäksi asiakkaita on luvassa Ruotsin puolelta. Lastenpukimo Katiin lastenvaatteiden ostajia tuli Luulajasta asti.

 

Yrittäjänä oleminen on Hiekkaselle tuttua, sillä hänen isänsä toimi yrittäjänä, veli on jatkanut isän viitoittamalla tiellä ja mummolla on ollut pesula samassa talossa kuin Kiki´s sijaitsee.

 
Myymälään on helppo tulla myös lastenvaunuilla, sillä avara 100 m2:n tila löytyy katutasosta Länsiranta 9:stä. Siinä on viimeksi toiminut Mattomaailma. Samassa kiinteistössä sijaitsevat muun muassa Karkiainen ja Kulta- Ja Kellosepänliike S. Bomström.

 

Kiki´s on auki arkisin klo 10-17.30 ja lauantaisin 10-15. Hiekkanen lupaa kuitenkin palvella niin pitkään kuin asiakkaita liikkeessä riittää.

 

Avajaisviikonloppuna on muun muassa tarjouksia, ilmapalloja lapsille ja kaksi taikuriesitystä.

 
MATTI KOSKENRANTA