Toiminnanjohtaja Arja Prykäri kertoi tärkeimmän asian Meän Talossa olevan, että ihmisillä on vain paikka mihin voi tulla tapaamaan toisia ihmisiä.

19.09.2018 | 02:21 | 0

Meän Talossa toimittu 20 vuotta

 

 

Juttu ja kuvat Anitta Koivisto

 

Tornio

 

 

Torniossa Meän Talossa on toimittu 20 vuotta. Juhlapäivänä oli kaikille tarjolla kakkukahvit ja musiikista vastasivat Mira Sunnari ja Mika Mustonen.

Päivän aikana eri järjestöt esittelivät toimintaansa, kuten esimerkiksi Anneli ja Tauno Mattinen, jotka pitävät talossa Kuulolähipalveluryhmää. He ovat toimineet vapaaehtoisina Meän Talolla kahdeksan vuotta.

-Jos jollain on ongelmaa kuulolaitteen kanssa, niin täällä autetaan kädestä pitäen. Meillä on aikaa auttaa.

 

 

Toiminnanjohtaja Arja Prykäri kertoi tärkeimmän asian Meän Talossa olevan, että ihmisillä on vain paikka mihin voi tulla tapaamaan toisia ihmisiä.

-Täällä ei tarvitse välttämättä osallistua mihinkään. Voi tulla vain ja keskustella, jos haluaa. Ja lukea lehtiä ja ottaa vaikka kupposen kahvia. Voi istua ja katsella, tai kuunnella.

-Tämä on tärkeä toimintamuotomme.

 

 

 

Meän Talolla toimii valtavan paljon erilaisia ryhmiä, joihin on mahdollisuus osallistua oman kiinnostuksen mukaan. Kuten muun muassa Lukutoukat, Lankamaakarit, Lauluryhmä Duuri, Näkövammaisten kerho, Puutyöpiiri, Käsityöpaja, AVH-kerho; Rajan Diskettivikaiset, aivohalvauksen ja aivoverenkiertohäiriön kokeneiden ryhmä, Rintasyöpää sairastaneiden ryhmä, ja Netin perusteet haltuun.

-Ja nämä kaikki ovat maksuttomia. Ja sitten meillä on ollut alusta lähtien ajatus, että ryhmään toi voi tuoda sen oman arkiosaamisensa.

 

 

Prykäri kertoo myös, että Meän Talolta tehdään paljon erilaisia retkiä. Luontoretkiä, hyvänmielen metsäkävelyä, lauluretkiä ja retkiä kulttuuritapahtumiin.

-Teemme paljon hyvin pieniäkin retkiä. Pienetkin retket ovat tärkeitä, ne kaikki ruokkivat yhteisöllisyyttä. Kun me laavulla istutaan ja keitetään nokipannukahvit, paistetaan makkaraa ja jutellaan, niin ne ovat hienoja hetkiä.

 

 

 

Kakkukahveilla Meän Talon ahkerat käyttäjät Anneli ja Tauno Mattinen. -Täällä on matalan kynnyksen toimintaa, ja tänne uskaltaa tulla juuri sellaisena kuin on.

Kakkukahveilla Meän Talon ahkerat käyttäjät Anneli ja Tauno Mattinen. -Täällä on matalan kynnyksen toimintaa, ja tänne uskaltaa tulla juuri sellaisena kuin on.

Meän Talo on mahdollisuuksien talo, avoin kohtaamispaikka ja vapaaehtoiskeskus torniolaisille.

Meän Talo on mahdollisuuksien talo, avoin kohtaamispaikka ja vapaaehtoiskeskus torniolaisille.