Se piristää mieltä, kun laittaa jotain kivaa omaan kotiin. Joku laittaa kynttilöitä, toinen tyynyjä.

13.09.2018 | 12:10 | 0

Pienikin sisustusjuttu piristää

 

Juttu ja kuvat Anitta Koivisto

 

Tornio

Kun syksy tulee ja illat pimenevät, haluaa istahtaa sohvalle, tyynyjen sekaan ja kietaista pehmeän huovan hartioilleen. Istua siihen hetkeen, sytyttää kynttilän ja juoda jotain lämmintä.

 

Tähän aikaan vuodesta sitä myös jotenkin kaipaa lisää väriä ympärilleen ja silloin haluttaa hankkia itselleen jotain pientä uutta sisustusjuttua. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, ihan pienikin sisutusjuttu piristää mielen.

Tornion Länsirannalla Mielitietyn naiset Kata, Raija ja Tiia tietävät nämä asiat ja kertovat, että parhaillaan heidän putiikkiin odotellaan aivan uusia sisustusjuttuja muun muassa Miljögårdenilta, Swaneforsilta ja Fondagolta.

 

Sisustus-, ja vaateputiikki Mielitietyssä löytyy ihania sisustus- ja lahjatavaroita kotiin, ja myös naistenvaatteita. Juuri on saapunut syysmalliston kivat hameet ja mekot.

Tällä hetkellä putiikissa on, vaikka mitä mukavaa sisustuskampetta, kuten muun muassa muhkeita kynttilöitä, tuikkuja, tyynyjä, huopia, liinoja, tabletteja, astiastoja, mukeja, kulhoja, teepakkauksia, hyllyjä, sisustustauluja, runokirjoja, runokortteja, ja pieniä huonekaluja.

 

-Varsinkin syksyllä ihmiset haluavat laittaa jotain uutta. Sisustamalla kotia ilmaisee itseään.

-Sisustus on sydänasia, tervetuloa sisälle katsomaan, kokemaan ja tekemään löytöjä, toivottaa Kata Paakkolanvaara.